5.9.2016 Savonlinnassa

Uudet tuulet puhaltavat LyKi:ssä syksyllä 2016.

Lypsyniemen Kiekko on vuoden 2013 perustamisestaan lähtien harjoittanut toimintaansa aktiivisesti ensimmäisen puheenjohtajansa Mika ”Kummola” Hirnin johdolla. Mika oli perustamassa LyKi:ä ja johti sekä kehitti seuraa eteenpäin rautaisella otteella kolmen vuoden ajan. Tuossa ajassa on tapahtunut paljon ja mikä parasta, edelleen pelataan lätkää aamuisin Talvisalossa! Välillä luistin kulkee liukkaammin ja välillä hieman tahmeammin, mutta eteenpäin mennään kuitenkin (ja pakit välillä taaksepäin). Vanhat naamat ovat pysyneet suunnilleen kaikki mukana ja muutamia uusiakin on joukkoon värvätty. Jäseniä LyKi:llä on tällä hetkellä 42, joista aktiivisesti aamuisin hallille raahautuu noin pari kentällistä puolelleen.

LyKi:n tavoitteena on edistää jäsentensä jääkiekkoharrastusta, eli käytännössä mahdollistaa jäsenille kohtuuhintainen kiekkoharrastus. Erityisesti niille, joiden kohdalla NHL-juna meni jo vuosikymmeniä sitten sekä niille, jotka eivät syystä tai toisesta koskaan edes pysäkille asti löytäneet. Kuntoilun ja mukavan ajanvietteen lisäksi LyKi tarjoaa halukkaille mahdollisuuden pienimuotoiseen itsensä haastamiseen harrastekiekkopelien muodossa. Olemme osallistuneet viime aikoina muutamaan harrastekiekkoturnaukseen ja jonkun ottelun olemme onnistuneet voittamaankin.

Viime kesänä oli puheenjohtaja tullut siihen tulokseen, että seuran on hyvä hieman uudistua ja kausi 2016-2017 aloitettiin uuden puheenjohtajan voimin. Hallitus päätyi esittämään allekirjoittanutta, ja otin tämän kunniatehtävän tietenkin vastaan. Vanha puheenjohtaja jatkaa toki aktiivisesti mukana seuran toiminnassa, sillä eihän se Kummolakaan kaikkia lankoja koskaan käsistään päästä. Tavoitteenani on jatkaa seuran vetämistä hyväksi havaitulla linjalla ja ehkä joitain pientä uuttakin tullaan myös näkemään.

#77 Simo Karjalainen
LyKi:n hallituksen puheenjohtaja

————————————————————————————————

Lypsyniemi  on historiallisestikkin merkittävä paikka Savonlinnan kaupungissa Olavinlinnan kupeessa jossa muummoassa teollisuustoimintaa ja urheilua eri muodoissa on harrasteltu vuodesta 1917 ja jossa suurin osa käy työmaalla ja käyttää näin elämänsä parhaat vuodet . Nimeä joukkueelle harkittiin pitkään,  mm. muutaman vierasperäisen hockey loppuisen esityksen vilahdellessa keskustelussa mutta päädyttiin muutaman tappelunnujakan jälkeen tähän selväkieliseen ja ehkä kaikille osanottajalle jollain lailla jotain merkitsevään paikannimeen perustuvaan yhtälöön.

Lypsyniemen kiekko eli kansansuussa Ly-ki perustettiin 2.10.2013 lähes samanhenkisten sankareiden päätöksestä yhtenä alkutalven pimeänä iltana Ly-ki centerissä , hieman hämärissä olosuhteissa.

Päätavoitteena joukkueella on  tuottaa jäsenilleen positiivisia jääkiekkokokemuksia jotka suurimmalla osalla jäivät nuoruudessa ehkä kokematta muiden viettien ja aktiviteettien vielä hallitessa.

Heinäkuussa 2015 joukkueella on  noin  35 aktiivista pelaajaa jotka toimivat jo hieman kuin jääkiekkojoukkue ja valmistautuvat jo  henkisesti vääntäytymään  joka maanantai ja keskiviikko uskollisesti jäähallille klo 7.00 massakauden jälkeen hyvin levänneenä ja pää täynnä uusia taktisia kuvioita sekä varmaan jo odotellen bussia (kiekkobussia). Varmastikkin muutama kovalevy on kulutettu  ja naapurin kukkapenkki pöllyytetty hävinneitä kiekkoja etsiessä.

Sopimuspapereitahan ryhdytään taas luonnostelemaan tuossa loppukuusta joten varmaan pieni jännityskin varmaan vallitsee oman pelipaikan ja pukukoppipaikan lunastamisesta koska sehän ei ole todellakaan mikään läpihuutojuttu.

Hallituksemme on hieman uusiutunut ja olemme saaneet uutena kasvona mukaan Mrs. R. Makkosen joka korvaa ehkes paremman sopimuksen kuopion suunnalta neuvotelleen Mikael Venäläisen yhdistyksemme rahoitusjohtajana. Muuten vanha kokenut hallitus jatkaa .

Ensi kauden tavoitteet lyödään pöytään vuosikokouksessa 24 Elokuussa 2015

Mika Hirn

 

 

 

 

Sponsors

  • http://lypsyniemenkiekko.fi
  • http://lypsyniemenkiekko.fi
  • http://lypsyniemenkiekko.fi
  • Power-Tech-Group